Luin eilen puhelimestani tekstiviestejä mieheltä. Ainakin tunnin. Niitä oli paljon. Jälkikäteen ajatellen hänen keskeinen tavoitteensa oli kiusata minua ja pahoittaa minun mieleni. Järkyttää mielenrauhaani, saada aikaan ahdistusta. Saada aikaan reaktio, saada minut vastaamaan hänen viesteihinsä.

Koko kesän hän kiristi minua talolla, lapsilla, hevosilla, irtaimistolla. Haukkui huonoksi äidiksi, joka ei ole koskaan välittänyt lapsistaan, rumaksi, hulluksi, tyhmäksi, alkoholistiksi, huoraksi. Haukut ei minua liikuttaneet, väite huonosta vanhemmuudesta oli ainut joka satutti. Väitti, että kylällä puhutaan vaikka mitä. Minä tyhmä uskoin osan niistä jutuista. Hän ei halunnut muuta, kuin saada minussa aikaan reaktion.

Heinäkuussa pankkiin oli varattu aika perjantaina klo 14. Oli helteinen kesäpäivä. Minä olin ajoissa paikalla, istuin pankinjohtajaa vastapäätä ja tutustuin papereihin. Otin lainalle takaisinmaksuturvan, oli niin iso laina yhden ihmisen palkalla maksettavaksi. Mies oli myöhässä 10 minuuttia. Tyypillistä hänelle. Hänen aikansa ja tekemisensä olivat tärkeämpiä kuin pankinjohtajan - saati minun - aika. Hän kävi vain ja ainoastaan laittamassa nimensä paperiin, ei edes istunut. Tuli varmasti pankinjohtajallekin ilmi, mikä tämä tyyppi on miehiään. Hänen ylimielinen käytöksensä ei jaksanut enää hävettää minua. Korkeintaan se huvitti.

Kävelin pankista ulos tien toiselle puolelle kylän ainoaan baariin. Tilasin ison, kuivan omenasiiderin ja istuin juomaan sen aurinkoiselle terassille. Siinä istuin silmät ummessa ja hymyilin. Tilasin toisen siiderin ja kirjoitin sosiaaliseen mediaan pitkän tilapäivityksen.

"Otin äsken järjettömän määrän velkaa. Olen onnellinen. Elämä jatkuu. Tai ehkä jopa kokonaan uusi alkaa. Se on ihmeellistä. Liikuttavaa, koskettavaa. Uhrauksia on tehty ja tehdään jatkossakin, mutta toivottavasti kaikki on sen arvoista joskus myöhemmin, sitten kun muistelen tätä kesää vahvempana, vanhempana ja viisaampana. Polvet on naarmuilla ja sydän ruvella, mutta pää pystyssä.

Aion pitää sen siellä jatkossakin.

Jotkut ovat tehneet parhaansa lisätäkseen kannettavan repun painolastia, mutta sanonta siitä, että vastoinkäymiset vahvistaa, pitää totisesti paikkansa. Heikko ja pieni on se ihminen, joka lyö lyötyä. Nilkutin vähän matkaa, mutta jostain sisältä löytyy uskomaton määrä voimaa, tahtoa ja energiaa odottamassa sitä hetkeä, että se otetaan käyttöön. Lyhyen ajan sisällä voi elää hirvittävän suuren tunneskaalan... Vaatii rohkeutta pysähtyä tunnustelemaan sitä.

Sanoin olevani onnellinen. Olen miettinyt paljon, mitä se Onni oikeastaan on. Mistä se tulee? En tiedä vastausta vieläkään, mutta voin vakuuttaa, että se ei tule ulkoa, ei millään tavalla. Olkoon klisee tai ei, niin se on enemmänkin asenne. Kyllä ilo elämään pitää tulla ihmisistä ja arjen helmistä. Olen vakaasti päättänyt ympäröidä itseni ja elämäni niillä pienillä asioilla, jotka tuo minulle onnea ja toisaalta työntää pois ja päästää menemään ne asiat, jotka eivät elämänlaatua paranna. On turha pelätä kaikkea mikä voi mennä pieleen. Carpe Diem, toverit! Ratkotaan ongelmia sitä mukaa, kun niitä vastaan tulee!

On ollut ilo huomata, kuinka paljon kilttejä ja huomaavaisia ihmisiä minun elämään mahtuu. Ihanaa, kun joku kysyy, voisiko auttaa, vaikkei apua tarvisikaan. Se tuntuu hyvältä. Isosti on teidän ansiotanne, että olen luottavaisella mielellä. Kiitos, ystävät rakkaat"

 

Todellakin. Sen jälkeen kun mies muutti, meillä kävi parin viikon aikana enemmän ihmisiä kylässä kuin vuosiin. Monet kysyivät, miten jaksan ja voisivatko jotenkin auttaa. Joku tarjoutui tekemään kaveriksi polttopuita, joku toinen toi lapsille jotain vaatetta. Vanhat ystävät vuosien takaa palasivat takaisin elämääni. Olin kiitollinen. Olen yhä. Elin koko kesän kummallisessa harhassa. Sitten KUN talo on minun nimissä. Sitten KUN hevoset on lähteneet. MIkään ei kuitenkaan muuttunut. Miehen kiusanteon tapa vain vaihtui ajan mukaan. Kun hän ei voinut enää kiusata hevosilla tai tallilla, hän kiusasi ruohonleikkurilla, tai lumilingolla. Tai sillä, että olin kuulemma hävittänyt hänen 24 vuotiaan Esikoisensa lelut ja myynyt niitä kirpputorilla. Se tuntui kokonaan unohtuneen, että kaikki minun omaisuuteni, jota minulla kuitenkin oli jo ennen kuin me tapasimme, olinhan asunut vuosia yksikseni, lahjoitettiin hänen lapsilleen. Sohvat, sängyt, kaikki huonekalut, astiat, kahvinkeittimet, imurit... kyllä sitä tavaraa oli. Mutta nyt puhuttiinkin Ossin pehmoleluista. Olihan ne nyt kultaakin tärkeämpiä. Myöhemmin olinkin jo hävittänyt hänen hääastiastonsa. Hän halusi takaisin HÄNEN ompelukoneensa (hahah- en palauttanut, tuskin hän olisi sitä osannut käyttääkään). Sitten hän valitti, että lasten vaatteet on huonoja ja niitä on liian vähän. Sitten hän valitti, että lapsilla on liikaa vaatteita ja hän ei ala niitä säilyttelemään. Hän toi tarkoituksella lapset aina pari-kolme minuuttia myöhässä ja haki etuajassa.

Hän kävi baarissa joka toinen viikonloppu, kun lapset eivät olleet hänellä. Reissut kantautuivat minun korviini jotakin kautta ja monesti ihan häneltä itseltään. Kännissä klo 02 alkoi viestien lähettäminen ja se jatkui yleensä sunnuntai-iltapäivään asti.

Joskus lokakuun lopulla huomasin, etten enää jaksanut kovin paljon välittää miehen viesteistä. Saattoi tulla kymmenen viestiä, mutta minä en vaivautunut vastaamaan. Hänen otteensa - se henkinen valtava rutistus -minusta alkoi helpottamaan ja se näkyi. Olin kuvitellut jo kesällä olevani onnellinen, jaloillani, kuivilla. En edes arvannut, mitä kaikkea oli vielä tulossa ja minkälaisia viranomaisia soppaan sotkettaisiin mukaan.

Tänä päivänä olen todella kiitollinen siitä, että olen vuosien saatossa muuttunut melko kovaksi naiseksi. Herkempi ei varmasti olisi selvinnyt tästä täyspäisenä ulos.

Josta tulikin mieleeni Arja Tiaisen runo.

Sitä sanotaan kovaksi naiseksi,
joka rikkouduttuaan eheytyi,
oppi säätelemään aikansa, rakkauden.
Joka pysyi ihmisenä, otti itseään kädestä
ja kasvoi.
Teki työnsä,
ei murtunut asioiden painosta
ei paennut seinien sisään,
ei nyhjännyt nurkissa,
hallitusti avoin.

Totta, tuulien täyttämä
tarvitsee neljä, ainakin neljä ankkuria.
Jos olisit yksi niistä?
Jos ainoa?
Sellainen vastuu, en tahdo sitä sinulle.
Otan parhaat, ei valiot.
Ei tätä tuskaa muut voi lievittää.
En minä halua muille puhua siitä.