Olen useita kertoja viime päivien aikana miettinyt, mitä kaikkea vuoden aikana on tapahtunut. Ennen kaikkea olen peilannut asiaa sen kannalta, että miehellä oli tapana jatkuvasti haukkua minua huonoksi äidiksi. Ennen kaikkea työssäkäymisen ja muutamien harrastusten takia. Hän ilmoitti pontevasti vuosi sitten, ettei tarvitse lapsenvahtia. Että nuorimmaisen ei tarvitse olla edes tarhassa, eikä vanhemman iltapäivähoidossa, koska hän voi olla lasten kanssa kotona. Miehestä, joka ei yhdessäolovuosiemme aikana tehnyt lastensa kanssa ilman minua kerrassaan yhtikäs mitään, kuoriutui eron myötä todellinen SuperIsä.

Nyt erosta on aikaa kohta puolitoista vuotta. Siitä lopullisesta hetkestä, kun hän kehotuksestani lähti. Kevättalvella sain laskun kunnan iltapäiväkerhosta. Sellaisesta, jota minä en ollut luonnollisestikaan ostanut, koska isäni hoiti koululaista iltapäivisin ja kuopus oli hoidossa. Soitin tietenkin kuntaan ja ilmoitin, että lasku kuuluu lähettää sille, joka on kyseisen palvelun ostanut. Ilmoitin samassa yhteydessä myös, että minä en ole edes tiennyt, että lapseni on iltapäiväkerhossa. Olen pyrkinyt ilmoittamaan kaikenlaisissa mahdollisisssa tilanteissa asianmukaisesti siitä, että mies ei kerro minulle edes lapsiini liittyviä asioita. Olen ajatellut, että jos joskus tulee se päivä, että lasten huoltajuudesta pitää riidellä oikeudessa, minulla on näyttöä joka suunnalta siitä, että hän ei kykene yhteistyöhön eikä yhteishuoltajuus ole kovin hyvä idea.

Kuopus oli toki päivähoidossa koko ajan myös hänen viikoillaan. Jälkikäteen olen ajatellut, että hänelle tuli lasten kanssa arki vastaan. Hänelle, isälle, joka ei koskaan ollut joutunut olemaan keskenään lastensa kanssa esim. yön yli. Ei koskaan. Ei puhettakaan, että hän olisi jäänyt lasten kanssa keskenään kotiin vaikka pariksi päiväksi. En toki koskaan suhteemme aikana edes ehdottanut moista. Enhän minä käynyt missään enkä tehnyt mitään. Olin kotona, tai harrastin muutaman kilometrin päässä kotoa muutaman kerran viikossa. Miehelle tuli totuus vastaan. Lasten, jotka toki olivat siinä vaiheessa jo sen verran isoja, että heidän kanssaa oleminen oli aika vaivatonta (kun nuorinkin jo puki itse mm.) kanssa oleminen ei ollutkaan niin helppoa ja aivoisaa ja ihanaa kun hän oli kuvitellut.

Kesän ja kevään aikana hän on joutunut pakon edessä löysäämään supermiehen ja maailman parhaan isän päälleliimatusta roolista, jonka toki tiesin jo viime kesänä. Hän on joutunut lukuisia kertoja kysymään minulta, voinko hakea lapset aiemmin, voivatko lapset tulla luokseni yöksi, voinko katsoa lapsia illalla... Hän on tyytynyt siihen, että toinen on hoidossa ja toinen iltapäiväkerhossa. Hän ei hae lapsia sen aiemmin kuin on pakko, vaikka tekee töitä kotoa käsin. Hänellä on parempaakin tekemistä kuin omat lapsensa. Sanon suoraan, että olen jotekin voitonriemuinen. MInulla on sellainen ajatus, että minähän tiesin kyllä. Minä olen ollut töissä ja lasten kanssa kaikki nämä vuodet. Tiesin, että oli työ millaista hyvänsä, sen tekeminen ei onnistu niin, että kotona on myös kaksi lasta. Olen hymyillyt itsekseni sisäänpäin. En ole alentunut miehen tasolle, olen jättänyt sanomatta ajatukseni: kyllähän minä tiesin, mitäs minä sanoin...

Olen käynyt vuoden aikana jo neljä kertaa jossakin reissussa. Tunturissa samoilemassa, juoksukilpailuissa, haasteotteluissa. Ollut viikonloppuja toisella paikkakunnalla. Asia, jota olen tehnyt edellisen kerran ennen suhdettani tähän mieheen. On ollut ihanaa huomata, että osaan edelleen nauttia elämästä. Lähteä naisten kanssa vaikkapa Ylläkselle viikonlopuksi. Juosta kilpaa, saunoa ja juoda siideriä, käydä baarissa, tulla kotiin. Kesällä tällainen reissu tehtiin. Lähtö oli jo perjantaiaamuna, joten kysyin viikkoa ennen mieheltä, haluaako hän ottaa lapset jo torstai-iltana normaalin sunnuntain sijaan, vai kysynkö isovanhempia avuksi viikonlopun yli. Hän vastasi, että voi ottaa lapset. Klo 21 torstaina hän kysyi, monelta haen lapset. Se oli hupaisaa. Hän todellakin käsitti, että haen lapset samana päivänä. Kerroin hakevani lapset seuraavan kerran ensi viikon keskiviikkona, kuten olin jo sanonut. Isälleni hän oli taivastellut, että mitä hän nyt tekee, kun oli sovittuja menoja viikonlopulle.

Silloin tunsin samaa tunnetta. Sisäänpäin kääntynyt virnistys. Hän on itse lukuisia kertoja valittanut, että pyydän muita ihmisiä lapsenvahdiksi, enkä häntä. Tämä pitkä viikonloppu oli sen takia jotenkin niin huvittava kokemus. Hän haluaa, että ilmoitan hänelle menemisistäni (eli pyydän häntä katsomaan lapsia). Ei häntä kiinnosta pätkääkään lasten kanssa olla, hän haluaa vain tietää, mitä minä teen, missä olen ja kenen kanssa. Yhä edelleen hänellä on voimakas tarve kontrolloida elämääni.

Sinänsä lapset on kai ihan onnellisia myös isänsä luona. Aina ne on kyllä paskaisissa vaatteissa, hiukset kampaamatta ja ruokaa naamassa. Hampaisiin oli ilmestynyt molemmille ensimmäinen reikä. Karkkia ja limsaa kun saa lipittää niin paljon kun napa vetää ja hampaiden pesu on lasten itsensä vastuulla kokonaan. Telkkaria saa toljottaa tuntikausia, sohvalla saa nukkua yöt ja kämppä on kuin pommin jäljiltä. Vuoden aikana lapset on jo sopeutuneet. Ne tietää, että äidin luona on täysin erilaiset säännöt kuin isän. Uskon, en tiedä, että lapset kuitenkin jo nyt arvostaa sitä sääntöjen ja rajojen tuomaa turvallisuutta. Sen tiedän varmaksi, että kun he kasvavat, he ymmärtävät kumpi meistä toimi kuten vastuullinen vanhempi toimii.  Lähikaupan kanssa sanoi minulle viime kuussa tilannetta hyvin kuvaavan asian, kun kävi lasten kanssa ruokaostoksilla. Hän mainitsi, että on uskomatonta, miten lapsia ei uskoisi samoiksi ihmisiksi, kun he ovat minun tai isänsä seurassa. Isän kanssa kaupassa saa juosta, huutaa, kiljua, etuilla. MInun kanssani lapset käyttäytyvät kuin normaalit ihmiset.

Ei ne unelmat ja todellisuus aina kohtaa, ei edes sillä isällä.

Kansainvälisen rauhan päivän kunniaksi loppuun Helena Anhavan ihana runo "Kysy hiljaisuudelta itseäsi". Tämä on todella pitkä, mutta toivon, että luet sen ajatuksella. Sen sisällä on monta syvää sanomaa. Olen lihavoinut lempikohtani. Ne jotka on jääneet sieluuni soimaan vuosiksi, joskus nuorena tyttönä tämän runon luin monta kertaa.