Ihmettelen, miten olen saattanut unohtaa kertoa oikeudenkäynnistä. Maksamattomien laskujen kanssa todellakin lopulta päädyttiin käräjäoikeuden täysistuntoon asti. Ex tuli toisella kertaa jopa paikalle.

Minä olin hyvissä ajoin paikalla. Minua pelotti. Sydän hakkasi rinnassa ja poltin sisäkopperossa ketjussa tupakkaa. Mies tuli hieman ennen istunnon alkua. Hänellä oli puku päällä, parta ajettuna ja lakerikengät jalassa. Ajattelin, että esitys on käynnistynyt jo kotona.

Käräjätuomari oli nuori mies. Asiaa käsiteltiin yhteensä tunnin verran. Kysyttiin minulta vaatimuksia. Ex-mieheni valehteli päin tuomarin naamaa. Olin häkeltynyt. Miten häikäilemätön joku ihminen voi olla. Miten joku pystyy tyynen rauhallisesti valehtelemaan oikeudessa. Kertomaan keksittyjä tarinoita ilman mitään päälle päin ilmenevää ongelmaa. Sen jälkeen mietin monesti tuota asiaa. Olen ajatellut, että on mahdollista, ehkä jopa todennäköistä, että narsisti todella uskoo omiin valheisiinsa. Hän pitää niitä totena. Selostukset sovitusta vaihtokaupasta. Hän varmaan todella uskoi, että tällainen vaihtokauppa on sovittu. Minä olen ahne ja paha.

Vaihtokauppaan vedoten hän joutui kuitenkin myöntämään muutaman viimeisimmän laskuni oikeiksi. Kas, kun emme enää asuneet yhdessä kun tuon työn hänelle tein, ei voinut vaihtokauppaakaan tapahtua. Ilmoitin tuomarille, että tyydyn siihen, noin puoleen rahasummasta jonka olisi oikeasti ollut täysin oikeutettu saamaan, vain ja ainoastaan sen takia, että haluan saada asian päätökseen enkä jaksa enää riidellä. Lisäksi vaadin vastaajaa maksamaan kokonaan viivästykorot ja oikeudenkäyntikulut. Se oli ainut kohta koko istunnossa, kun exän maski meinasi hetken aikaa tipahtaa. Hän oli hyvin lähellä hermostumista. Minä VAADIN häneltä jotakin, ja sellainenhan ei käy. Kukaan ei vaadi häneltä mitään. Asiat tehdään kuten hän haluaa, hän määrää, hän komentaa! Ex ilmoitti kipakaan sävyyn, että ei suostu maksamaan oikeudenkäyntikuluja, vaan ne maksetaan puoliksi. Se, mitä sen jälkeen tapahtui, oli niin mahtava tunne, että pystyin vaivoin pitämään naamani peruslukemilla.

Käräjätuomari totesi rauhallisesti ykskantaan, että koska vastaaja on myöntänyt osan vaateistani täysin oikeiksi, hän on sillä perusteella velvoitettu vastamaan kaikista oikeudenkäyntikuluista. Miehen ilme oli näkemisen arvoinen. Hänellä oli työ ja tuska saada itsensä pidettyä kurissa. Tuomari MÄÄRÄSI häntä. Mikä vielä pahempaa, tuomari oli MINUN puolellani. Mies mutisi, että eihän siinä muu auta, jos kerran laki niin sanoo. Se voitonriemuinen tunne, mikä sisälläni oli, on jotain sanoinkuvaamatonta. Ajattelin, että miehelle todellakin löytyy ennen pitkää elämässä aina se JOKU, joka on riittävän korkea taho sanomaan, että hän ei yksin pyöritä koko palettia. Hän ei ole maailman napa, jonka ympärillä kaikki huohottaa valmiiksi hengitettyyn tahtiin. Löytyy joku, joka sanoo hänelle, mitä hänen on PAKKO tehdä. Se on narsistille myrkkyä. Hän ei kestä käskyjä, komentoja ja kaikista vähiten arvostelua. Tästä syystä varmaan minunkin ex-mieheni, kuten käsittääkseni moni muukin täysverinen narsisti, on yrittäjiä. He eivät voi olla toisen palkkalistoilla, paitsi ehkä esimiesasemassa. Tai jos ovat, he ovat tosiaan ammatissa tai asemassa, jossa pääsee käyttämään hyväkseen valtaa eikä tarvitse juuri ottaa käskyjä muilta.

Ja todella, tuo valheiden verkko. Toisaalta se on niin syvä, että narsisti kompastuu siihen aina silloin tällöin itsekin. Hän valehtelee niin jumalattoman paljon, ettei muista itsekään, mitä kaikkea hän on valehdellut. Sitten tulee vahinkoja ja lipsautuksia, ja valheista jää kiinni. Ja kun narsistia tässä kohtaa osoittaa sormella, tekipä sen kuinka sievästi tahansa, hän raivostuu. Hyökkäys on paras puolustus. Toisaalta sekin on totta, että narsistin pää toimii hyvin eri tavalla kuin keskivertoihmisen. He onnistuvat kääntämään mustan valkoiseksi sellaisella tavalla, että itse ihan vilpittömästi alkavat uskoa omia satujaan.

Tätä miettiessäni mieleeni tuli Arno Kotron runo

 

monin tavoin voi tehdä

tarinasta tikkaat

ja jokainen tarina on tosi tavallaan

monellakin

silti tuntuu että minulla ja sinulla

eri arkistot

me muistetaan eri tavalla

me unohdetaan eri tavalla

 

Jos pidät runoista, elät narsistin kanssa, olet eroamassa tai vasta eronnut (ihan normaalistakin parisuhteesta), suosittelen lämpimästi etsimään käsiisi Arno Kotron teoksen Musta Morsian. Kotron runot on ainakin minun mielestä hyvin selkeitä, ei mitenkään vaikeasti tulkittavia. Ja jotenkin niin viiltävän raadollisia. Eron aikaan luin tuon kirjan ainakin pari kertaa. Jotain kummallista lohtua siitä sain.

Viikonloppu on edessä. Lapset ovat isällään. Minä olen yksin. En kuitenkaan yksinäinen. Olen miettinyt sitä tällä viikolla varsin paljon. Olen ollut ihan yksin koko pitkän viikon. Työ vie tietysti ison osan päivästä. Sitten olen käynyt juoksemassa ja ryhmäliikuntatunneilla pari kertaa. Tänään olen menossa ystävän kanssa lenkille, samoin huomenna. Olen siivonnut kotona. Kantanut patjat ulos ja hakannut niitä mattopiiskalla kai toista tuntia. Yhtenä iltana lämmitin saunan. Istuin lauteilla pitkään, seurana siideri. Ajoin säärikarvat, laitoin jotain kuorintavoidetta, kasvonaamion, raspasin jalat, viilasin kynnet. Makasin lämmössä ja nautin. Yksin. Ei kellekään tilivelvollinen. Ei tarvitse puhua sanaakaan. Ei tarvitse viihdyttää ketään. Kukaan ei arvostele. Kukaan ei valita. Muina iltoina olen neulonut. Kuukaudessa on valmistunut kuusi paria aikuisten sukkia, muutamat lasten versiot ja neljä paria lapasia. Se on jotain eheytymistä, sekin. Olen aina tykännyt kutoa, mutta viime vuonna en saanut tehtyä yhtäainutta työtä. Ero ja kriisi vei jotenkin terän kaikelta tekemiseltä. Olin jotenkin lamaantunut. Nyt olen ollut enemmän oma itseni. Yksin. Minä. Kesän jälkeen paino on noussut nelisen kiloa. Ei ole tosiaankaan mitään lihasta. Laskin painoindeksini. Se on 22. Olen kai niin normaalipainoinen kuin ihminen voi olla. Silti haluaisin pudottaa muutaman kilon. Sekin on ihan typerää. Koska ihmeessä voisin oppia hyväksymään itseni tällaisena kuin olen? Ja ennenkaikkea toivoisin, että oppisin näkemään itseni kuten muut minut näkevät. Miksi olen niin kriittinen oman ulkonäköni suhteen? Miksi näen itseni lihavana, mitä en ole. Jotkut traumat istuu ihmisessä syvässä. NIin syvässä, että ne ei irtoa, vaikka kuinka hankaisi.