Eilen illalla jouduin tunnustamaan itselleni, että olen hyvin väsynyt. Erosta on puolitoista vuotta ja minun paukut alkaa olla loppu. Olen tunnetusti vahva ihminen, ja tämän kaiken myötä yhä vahvemmaksi muuttunut. Silti illalla alkoi tuntua siltä, että mentaalipuolella olen pohjattoman väsynyt. Ehkä se on tavallaan minun oma vika. En ole pysähtynyt koskaan rehellisesti tunnustelemaan asioita, tunteitani. Suru, pettymys ja pelko, kaikki ne velloo siellä taustalla koko ajan. Minun tapani käsitellä vaikeita tunteita ei kuitenkaan ehkä ole se kaikista rakentavin. Pakenen kaikenlaiseen tekemiseen ja suorittamiseen. Siivoan, silitän, kannan polttopuita, leikkaan nurmikkoa, hoidan kukkapenkkiä, pesen autoa, urheilen - mitä tahansa, ettei tulisi liikaa niitä tyhjiä ja hiljaisia hetkiä, kun aivoilla olisi aikaa raksuttaa ja käsitellä niitä taustalla olevia raskaita asioita.

Eilisen päivityksen jälkeen jokainen narsistin kanssa elävä voi kuvitella, miten asia eteni. Sain iltapäivän ja illan aikana parisenkymmentä tekstiviestiä. Olen ahne paska, joka haluaa vain rikastua lastensa kustannuksella ja lypsää hänet kuiviin. Ei auttanut, vaikka vastasin asiallisesti, että minä en ole vailla yhtään sen enempää rahaa kuin olen ennenkään saanut, olen vain saanut osan siitä aiemmin Kelalta. Hän ei maksa tällaiselle paskalle pennin penniä enempää. "Mennään vain käräjille katsomaan, mulla ei ole mitään hävittävää, vain voitettavaa". "Oletko katsonut viime aikoina lasten sijoituksia, useammin menevät nykyään isälle - oletko varma, että haluat lähteä käräjille tarkastamaan asian".

Olen hyvin ylpeä itsestäni, sillä kusipään syytösten ja haukkujen edessä pysyin viilipyttymäisen tyynenä. Ensin vastasin tosiaan, että en ole enempää rahaa vaille. Sen jälkeen vastasin, että toki asia voidaan ratkaista käräjäoikeudessa, oppineemmat varmasti tietää näiden asioiden käsittelyn. Ainut viesti, mikä sai minut reagoimaan hieman oli tuo lasten huoltajuuteen liittyvä vihjaus. Siihen vastasin: "Viimeaikaisten tapahtumien perusteella sinä et ole siinä asemassa, että kannattaisi nyt enempää alkaa minulle räksyttämään.". Mies yritti sitä tavanomaista pelottelutaktiikkaansa. Se on toki toiminut niin hirvittävän monta kertaa, että syy on tavallaan minussa itsessäni. Kuitenkin tämän törkeän pahoinpitelyjutun jälkeen olen aika huolettomalla mielellä. Minä olen vahvoilla. Minulla on puhtaita jauhoja pussissani. Minä en hakkaa ihmisiä, minulla ei ole alkoholiongelmaa.

Mies ilmoitti viestissä myös, että voi maksaa sen muutaman kympin kuussa enemmän "jos sinä sitten tosiaan maksat KAIKKI lapsista aiheutuvat kulut. Esim. etelänmatkan ensi kuussa, 850 euroa. Ensi kesäksi pojalle mopo jne". En oikeasti voinut kuin nauraa. Ihmisen pitää olla oikeasti mielenvikainen, jos hän kuvittelee, että minä olisin lähivanhempana jotenkin velvollinen maksamaan lasten lomamatkat isänsä kanssa. Tai hankkimaan alaluokkalaiselle pojalle mopon. Perästä tuli toinen viesti, jossa hän kertoi tutkineensa lainsäädäntöä ja varmistaneensa lastenvalvojalta, että harrastusvälineet kuuluu minun maksettavaksi. Voi luoja. Soitin luonnollisesti lastenvalvojalle, jota hieman tuntui naurattavan asia. Hän kertoi, että jos sopimukseen päästään, hän lisää loppuun maininnan, että lähivanhempi hankkii tavanomaiset harrastusvälineet, kuten sukset :D Oikeasti. Tavallaan tämä kaikki on huvittavaa, mutta toisaalta jotenkin hirvittävän pelottavaa. Voiko jonkun ihmisen mieli olla oikeasti noin kiero ja sairas?

Olin illalla hyvin väsynyt. Lapset olivat käymässä isällään. Silitin pyykkiä kodinhoitohuoneessa, ja isäni tuli käymään. Halasi ja sanoi, että kaikki järjestyy kyllä. Että minä olen vahvin nainen, jota hänellä on koskaan ollut kunnia tuntea. Että kuka tahansa muu olisi jo luovuttanut tai tullut hulluksi. Sanat antoivat voimaa. Maailman vahvin nainen. Ei hullun poljettavissa, ei tallattavissa, ei peloteltavissa, ei painostettavissa, ei työnnettävissä eikä enää tönittävissä mihinkään maailman nurkkaan. Että kun mulla on ollut niin paljon voimaa, että olen päässyt irti siitä hirvittävästä suhteesta ja elämästä, mulla on voimaa ihan mihin tahansa. Minä saatan taipua, mutta nousen aina uudestaan.

Isä, iän tuomalla viisaudellaan, osasi pukea exän hullutukset sanoiksi tavalla, johon en itse olisi pystynyt. Että tilanne on ihan sama, kuin kaikkien niiden vuosien aikana, vaikka silloin mittakaava oli pienempi. Narsistia ei kukaan komentele. Hän ei ota käskyjä, ei oikeastaan edes neuvoja, vastaan keneltäkään. Hän ei kunnioita muita ihmisiä, eikä arvosta myöskään mitään auktoriteetteja tai viranomaisia. Jos joku erehtyy käskemään häntä, narsisti leimahtaa heti. Hän nousee vastarintaan. Asiat tehdään kuten hän haluaa, tai ei tehdä ollenkaan. Samanlainen tilanne oli siellä käräjäoikeudessa. Häntä käskettiin ja komennettiin, ja mikään ei ole pahempaa. Nyt lastenvalvoja käskee ja komentaa. Pahinta on se, että käskyttäjä on hänen näkökulmastaan minun puolellani. Otin eilen yhteyttä myös oikeusaputoimistoon. Jos isä ei ole kuun loppupuolella käynyt papereita allekirjoittamassa, jatketaan asian käsittelyä oikeusteitse.

Lopulta hän laittoi viestin, että laittaa nimensä siihen paperiin, "mutta kalliimaksi tää kyllä sulle vain tulee!". No, minähän tiedän, että ei tule. Kaikki raha, lapsilisät ja elatusmaksut, on menneet lapsiin tähän asti ja menee jatkossakin. Lapsilta ei puutu mitään, vaikka ne ei kaikkea rojua saakaan, mitä osaavat vaille olla. Hän toi lapset myöhässä, kuten aina. Kello oli puoli kahdeksan. Kumpikaan ei ollut syönyt muuta kuin karkkia. Hertalla oli eripari hanskat niiden upouusien suprafill-kinttaiden tilalla, joissa lähti. Klo 20 illalla oltiin saatu jauhelihamakaroniseos syöntivalmiiksi. Siihen aikaan toki yleensä lapset olisi nukkumassa. Sellainen superisä. Ei pysty huolehtimaan edes niistä alkeellisimmista asioista, kuten syömisestä ja vaatteista.

Toivottavasti en joudu helvettiin ajatusteni kanssa. Toivon, että hän jatkaa toilailujaan siihen malliin, että henki lähtee tai joutuu vankilaan. Se olisi varmasti parasta, mitä minulle ja lapsille voisi tapahtua. Hirveää, mutta minä en surisi päivääkään.

Huomenna on jo perjantai. Kerron sitten, kun nimet on paperissa. Ehkä tätä taas seuraa tasaisempi jakso. Tarvisin ainakin jonkun viikon hengähdystauon. Olen niin hirvittävän väsynyt. Josta tuli mieleen tämä Dag Hammarskjöldin runo:

 

”Väsynyt
ja yksin.
Väsynyt
niin että mieltä särkee.
Kalliopaasia alas
valuu sulanut lumi.
Sormet puuduksissa,
polvet tärisevät.
Juuri nyt,
nyt juuri et saa hellittää.

Toisten tiellä
on lepopaikkoja
päivänpaisteessa –
he tapaavat toisensa siellä.
Mutta tämä
on sinun tiesi,
ja juuri nyt,
nyt juuri et saa horjua.

Itke
jos voit.
Itke
mutta älä valita.
Tie valitsi sinut –
ja sinun osasi on kiittää.”