Perjantaina lähdin töistä aiemmin. Matkalla sain puhelun Veikon koulusta. Joku terveydenhuoltojuttuun liittyvä haastattelu oli tehty, ja siinä oli herännyt huolen aiheita. Ensin luonnollisesti langan toisessa päässä tiedusteltiin minun ja lasten isän välejä ja huoltosuhteita, asumisjärjestelyjä jne. Langan toisessa päässä oli puolituttu ihminen, jolle saatoin rehellisesti kertoa, että minun ja lasten isän välit ovat tulehtuneet eikä keskusteluyhteyttä ole. Kerroin, että en voi ottaa kantaa mihinkään, en edes lastenhoitoon liittyviin asioihin, koska siitä tulee riita.

Veikko oli tässä ko. haastattelussa kertonut asioita, jotka herättivät huolta. Nimenomaisesti niin, että isän viikoilla on puutteita lasten hoidossa ja perustarpeiden täyttämisessä. Lapset eivät välttämättä pesydy koko viikon aikana, hampaiden pesu on mitä sattuu, iltapalaa ei ole eikä aina myöskään kunnollista päivällistä, ulkona ei olla, tv:n edessä saa istua rajattomasti, nukutaan sohvalla, läksyt on tekemättä...

Olin rehellinen. Sanoin, että en ole yllättynyt. Että kun lapset sunnuntaina lähtevät ja näen heidät seuraavan kerran viikolla pari tuntia, päällä on päästä varpaisiin samat vaatteet kuin sunnuntaina ja vaihdamme aina puhtaat vaatteet. Että kädet ja kasvot on pinttyneen likaisia. Että syömiset tosiaan on mitä sattuu, että kun isä hakee lapset iltalomalle suoraan hoidosta, tuodaan takaisin klo 19 ilman, että on syöty. Että minä olen voimaton tilanteen edessä. Että olen sanonut sosialaitoimistoon, että en usko, että yhteishuoltajuus voi toimia. Pirkko aikoi soittaa myös lasten isälle, mahdollisesti tänään maanantaina. Aikoi ehdottaa yhteistä palaveria, jossa annetaan tukea vanhemmuuteen. Minua ajatus vähän hymyilyttää. Kyllä 50 v mies tietää, että lasten pitää syödä, nukkua ja peseytyä. Tukea vanhemmuuteen. Ilmoitin tietenkin, että minulle kyllä sopii. Kerroin senkin, että epäilen, että joko tämä kääntyy minun syykseni (olen käskenyt lasten sanoa sellaista tai tällaista jne.) tai sitten isä antaa pojalleen siihen malliin huutia kotona, että Veikko ei uskalla enää vastaavassa tilanteessa puhua totta.

Sitten tuli niitä muita ajatuksia. Aurinkoisena, kuivana viikonloppuna, lasten kanssa kukkapenkkejä talvikuntoon siivotessa. Tuli sellaisia ajatuksia, että karma todella on olemassa. Että kiitos siitä, että olen jaksanut, että olen pystynyt tähän ja pysynyt tyynenä ja kaiken yläpuolella, on tulossa. Että mies saa ansionsa mukaan. Että tämän päivän yhteiskunnassa on niin paljon erilaisia instansseja, jotka valvovat lasten etua... olen tiennyt, että on vain ajan kysymys, koska totuus tulee ilmi. Totuus tulee aina ilmi! Tavallaan tunne siitä, että totuus tulee esille ilman, että minä olen sitä edesauttanut millään tavalla, ilman, että kukaan voi minua syyttää, on jotenkin rauhoittava. Kun ajattelen miehen viimeaikaisia toilailuja ja tämä vielä siihen päälle, mielikuva kaatuvista kulisseista, tuulessa luhistuvasta korttitalosta on aika vahva.

Hänen pitäisi tänään käydä se elatussopimus allekirjoittamassa. Sitten on vielä tämä. Vasta oli se kahnaus poliisin kanssa. Kenet hän mahtaa löytää syntipukikseen tällä kertaa? Toivon, että maalitauluna olen minä eikä kahdeksan vuotias poika.

Luin viikonloppuna tällaisen erittäin hyvän artikkelin, joka sopii varmasti myös ns. terveiden ihmisten elotilanteisiin.

http://psyjuridica.com/ala-anna-lapsesi-toisen-vanhemman-sinuun-kohdistuvan-vihan-pilata-elamaasi-kaytannon-vinkkeja-tilanteen-hallintaan/

Lainaan tässä muutamia kohtia.

 

" Vihan tunteeseen voi sekoittua myös kokemus siitä, että vihan kohde on jollakin tavalla uhaksi tai esteenä omille tavoitteille ja päämäärille. "

Tämä oikeasti pisti minut miettimään. Lasten isä, ex-mieheni, vihaa minua ihan aidosti. Sydämensä pohjasta. Olen pilannut hänen elämänsä. Saanut "ilmaisen" talon. Varastanut hänen omaisuutensa. Ajatus pyörii tätä rataa eikä totuus näy. Hänen elämänsä, se jonka hän oli suunnitellut ja jossa minä kiltisti olin häntä palvelemassa, ei toteutunutkaan kuten hän halusi, koska minä erosin.

 

"Säästä siis hermojasi, aikaasi ja vaivaasi ja vältä argumentointia ja päätöksentekoa, jos tunnistat toisessa vihan"

Narsistien kanssa se viha on pysyvää luonteeltaan. Tämä ohje on kultaakin arvokkaampi. Kaikenlainen kanssakäyminen pitää pitää mahdollisimman vähäisenä. Ei mitään ylimääräisiä yhteydenottoja, vain pakon edessä kontakteja.

 

"Kyky sietää jatkuvaa moitetta, kritiikkiä, solvausta ja haukkumista lapsen toisen vanhemman taholta on yksilöllinen. Tähän vaikuttavat muun muassa temperamentti ja aikaisemmat kokemukset sosiaalisista suhteista"

Olen ajatellut asiaa monta kertaa. Voin rehellisesti, vilpittömästi, sanoa olevani helvetin kova muija. Olen täysin varma siitä, että suurin osa muista ihmisistä olisi tämän käsittelyn aikana saanut hermoromahduksen tai vähintään keskivaikean masennuksen. Ehkä minun tulee olal kiitollinen omasta luonteestani. Räiskyvästä temperamentista, impulsiivisuudesta, tarmokkuudesta. Herkempi, rauhallisempi ja pehmeämpi ihminen olisi murtunut jo. Olen saanut onneksi viimeisen puolen vuoden aikana pitkiäkin hengähdystaukoja hullun hullutuksista. Ilman niitä taukoja tuskin kovinkaan pää, se minun omani, olisi kestänyt.

 

"Viha voi mahdollistaa kokemuksen ja tunteen paremmuudesta suhteessa toiseen. "

Näin se näiden kohdalla ainakin on. Aina ovat parempia kuin muut, kaikessa. Ja kun sitä tunnetta vielä ruokkii vihaamalla toista oikein sydämensä pohjasta, on varmasti omasta mielestään tosi vahvoilla.

Tänään on kuitenkin maanantai. Uusi viikko alkaa. Elämä jatkuu.