Tämä suhde on sen sortin hulluutta ja huumaa, että en ole ikinä moista kokenut. En ikinä. En olisi uskonut, että liki 40-vuotiaana on ylipäänsä mahdollista rakastua näin.

Pitkiä keskusteluja Samin kainalossa aamuyöhön. Pitkiä hetkiä paljaat ihot toistensa peittona. Pitkiä puheluita. Kauniita tekstiviestejä. Hän on niin jumalattoman komea. Vähän ujo, vähän varovainen, mutta ehdottomasti rakastunut minuun. En epäile hetkeäkään, etteikö hän rakasta minua yhtä paljon kuin minä häntä.

Sami kosi minua viikonloppuna. Perinteisesti. Polviltaan. Sormus mustassa samettirasiassa. Valtavasti kimaltavia timantteja. Vastasin myöntävästi. Koska olen tullut hulluksi. MInä, joka aina ajattelen järkevästi, tulevaisuutta. Rationalismin perikuva. Kihloissa käytännössä tuntemattoman miehen kanssa. Hulluksi tullut, ne ajattelee. Antaa ajatella. Tämä on minun elämäni. Yksi ja ainut laatuaan. Olen ajatellut elää sen. Välittämättä muista. Kuunnella sydäntäni, kun se yleensä on ollut oikeassa silloinkin, kun en ole suostunut sitä kuuntelemaan. Vaisto sanoo, että tästä voisi tulla jotakin. Se loppuelämän suhde. Se ihminen, johon nojaan vanhainkodissa, jota käyn katsomassa muistisairaiden osastolla. Sitä minä toivon. Ja siihen uskon. Olen valmis panostamaan tähän suhteeseen. En aio tehdä samoja virheitä kuin aikaisemmin. En varmasti tee. Teen töitä sen eteen, että se kipinä ja aito ilahtuminen toisen olemassaolosta säilyy loputtomasti.

Olen hirvittävän onnellinen. Ehkä onnellisempi kuin ikinä, poislukien lasten syntymät. Tuttavani, ystäväni ja sukulaiseni ovat järkyttyneitä. Kukaan ei ole koskaan kuullutkaan mistään Samista. Kihloissa? Aiotteko oikeasti mennä naimisiin? Koska? Herranjumala. No, onnea nyt sitten tosi paljon.

Yllättäen löysin tämän, mielestäni onnellisen, asian tiimoilta yhden ystävän, joka ei olekaan sitä mitä on esittänyt. Hän oli silminnähden kateellinen asiasta. Tuntui inhottavalta. Sain lopulta kakistettua, että et muistanut onnitella... Hän tokaisi, että No onnea vaan, jos nyt olet tällaisen ratkaisun päättänyt tehdä.

Mies, jonka tapailun lopetin kesällä ei oikein ilahtunut kuultuaan somesta uudesta parisuhteesta. Hän tuli hulluksi. Itseasiassa olen käyttänyt paljon aikaa miettien sitä, että vaistoni varoitti jo viime syksynä moneen kertaan, että tämä ei ole sitä miltä näyttää. Olenhan kertonut teille niistä hulluista kilareista, ihan kuin joku maski olisi hetkeksi siirtynyt sivuun ja irvokas todellisuus näkynyt. Järjettömästä mustasukkaisuudesta ja omistushalusta, salaliittoteorioista. Ne oli niin hulluja ja niin ... tavallaan pelottavia, että perimmäinen syy meidän suhteen kaatumiselle oli ehdottomasti tuo omistushalu ja mustasukkaisuus. Seksihän oli loistavaa, mutta nyt kun mietin sitäkin, niin itseasiassa mies oli melko itsekeskeinen. Ei hän ollut oikeasti kovin kummoinen sängyssä muuten kuin kestävyytensä puolesta. Ei juurikaan minun tarpeitani huomioinut, se jäi minun huolekseni.

Tämä mies tuli hulluksi. Tämä kilttinä ja kohteliaana ja ystävällisenä pitämäni mies lähetti kihlajaispäivänä minulle lukuisia tekstiviestejä. Lihava kusipää. Petturihuora. Oksetat minua. En jaksanut vastata. Kun Samin puhelin alkoi soimaan yhteisten tuttujen tiimoilta ja tuli ilmi, mikä mustamaalauskampanja on meneillään, soitin miehelle. Sanoin ihan suoraan, että niin uskomaton kuin se totuus onkin, niin se on totta. En ole häntä pettänyt. Olen vasta Samin tavannut, ja on ihan järjetöntä että olemme kihloissa, mutta elämä on elettävä. Arvaatte varmaan, että hän ei uskonut sanaakaan.

Varoitin Samia. Tästä ei tulisi helppoa. Minulla on tämä hiljattainen hullun mustasukkainen ex ja lisäksi vielä lasten isä, joka ei ole terveimmästä päästä hänkään. Lasten isän suhtautuminen tähän suhteeseen on ollut lievästi sanottuna ailahtelevaista. Kerron siitä seuraavalla kerralla.

Olen hyvin onnellinen.

Soisin sen jatkuvan.