Huhtikuun alku. Isä laittoi viestin, että tuo lapset vähän tavanomaista aiemmin, kun hänellä oli menoa. Vaihdoin pihalla pari sanaa hänen kanssaan. Kello oli ehkä kolme. Viiden aikoihin sain oudon puhelun, jossa minulta kysyttiin, tiedänkö mitä viime yönä on tapahtunut. Some-päivitysten nojalla on tapahtunut jotain. Aloin soittelemaan kaikkiin numeroihin mitä keksin. Sosiaalipäivystykseen, poliisille.. Mikään numero ei vastaa, sunnuntai. En muuta keksinyt, joten soitin Häkeen. Selitin asiani, että epäilen, että lapseni ovat olleet osallisena jossain mitä viime yönä on tapahtunut. Annoin tietoni ja osoitteen, jossa tapahtumat olivat. Sain niukat tiedot, mutta tietoa. Poliisit ovat käyneet kotihälytyksellä selvittämässä perheriitaa ja aiheesta on kirjattu lastensuojeluilmoitus, koska alaikäisiä on ollut paikalla.

Maanantaipäivä meni sotkua selvitellessä. Soitin sosiaalitoimistoon. Sain vihdoin ja viimein sosiaalijohtajan kautta meidän kunnan sosiaalityöntekijän kiinni. Sen saman, jonka kanssa asiaa oli väännetty kaksi vuotta. Tivasin tiukasti ilmoituksen tarkkaa sisältöä ja hän luki sen minulle. Mies oli puhaltanut 1,6%, mutta polisiin mielestä hän oli kykenevä huolehtimaan lapsista ja sosiaalipäivystäjä oli tehnyt päätöksen jättää käymättä paikalla polisiin arvioon nojaten. Riitta ja tämän lapset oli viety kotiinsa viereiselle paikkakunnalle poliisin toimesta. Poliisit oli soittanut Riitan 12 vuotias poika.

Kysyin sosiaalityöntekijältä, joko minua nyt uskotaan. Joko nyt on tarpeeksi näyttöä siitä, että mies ei ole kykenevä huolehtimaan pienistä lapsista, että hänen alkoholinkäyttönsä ei ole normaalia ja että lapset eivät voi asua siellä joka toinen viikko. Kyllä, nyt oli kuulemma asiasta näyttöä ja tilanne ihan toinen kun oli se lastensuojeluilmoituskin. Mainitsin samalla pahoinpitelyjutusta – siitä, että kyllä sen alkoholin kanssa on ollut ongelmia koko ajan, minua ei vain ole uskottu. Pyysin sosiaalityöntekijää ilmoittamaan lasten isälle, että lapset eivät tule sinne enää joka toinen viikko, vaan teemme uudet tapaamis- ja huoltosopimukset. Ilmoitin tilanteen kouluun – lapsia ei saa antaa isälleen ennen kuin asiat ovat selvinneet. Meille perustettiin sosiaalitoimen asiakkuus siksi ajaksi, että asiaa selvitellään. Minä kävin sosiaalitoimistossa- ex ei tullut paikalle. Sosiaaliväki kävi meillä ja jututti lapsia. Päädyttiin siihen, että asiakkuudelle ei ole tarvetta, koska lapset asuvat äidillään ja äiti on kykeneväinen huolehtimaan lapsista. Minulle jätettiin myös päätäntävalta siitä, annanko lapsia isälleen niin kauan, kun sopimuksia ei ole.

Ex esitti nyyhkytarinoita sossussa ja itki ikäväänsä. Minua hän syytti lastensa varastamisesta. Sitten sopimusrikkomuksesta. Sitten jostain muusta. Milloin mistäkin. Mutta jotenkin minulla oli pitkästä aikaa sellainen olo, että sano mitä sanot. Miehen konstit olivat oikeastaan pikkuhiljaa loppumassa. Lasten kautta hän ei voinut enää minua kiusata eikä kiristää. Hän oli itse sotkenut asiansa siihen malliin. Hassua sinänsä, sanoin sen ääneen ennen näitä tapahtumia. Ettei minun tarvitse oikeastaan tehdä muuta kuin odottaa. Että mies kyllä itse kusee nilkoilleen ja karma tulee korjaamaan satoaan. Olin oikeassa.

Sopimuksia yritettiin tehdä koko kesä. Ex tapansa mukaan muutteli aikoja, ei tullut paikalle. Hän ei suostunut tekemään uusia huolto- eikä tapaamissopimuksia. Hän ehdotti itse joka toista viikonloppua ja kun kävin sellaisen sopimusluonnoksen tekemässä, hän ei laittanut nimeään siihen. Elatusmaksuista nyt on edes turha puhua – hän ei toimita tulotietojaan eikä laita nimeään mihinkään.

Arvaatte varmaan, että minulla ei ollut vaihtoehtoja. Heinäkuussa hankin asianajajan. Asianajajani lähettämiin kirjeisiin mies ei ole vastannut mitään. Ilmeisesti meidän pitää lähteä käräjöimään asioista. Olen valmistautunut henkisesti siihen, että prosessi on raskas. Ex tulee valehtelemaan kuten aina ennenkin. Minun pitäisi pysyä tyynenä. Olen varautunut kutsumaan todistajia. Kertomaan totuuden kaikesta. Minulla ei järjen mukana pitäisi olla hätäpäivää. Mies on poliisin kanssa tekemisissä, kotona käy poliisit selvittämässä perheriitoja kun lapset ovat siellä, alkoholin käyttö ei ole hallinnassa ja nainen on hullu.

 

Sosiaalityöntekijät kertoivat minulle miehen ITSE kertoneen Riitasta mm., että alkoholin käyttö on lähtenyt hallinnasta sen jälkeen kun hän tapasi Riitan. Riitta ei ole lapsille sopivaa seuraa. Riitta ei pidä hänen lapsistaan eikä etenkään tyttärestä, Riitta on ilkeä ja lapset pelkäävät häntä. Nyt mies on eronnnut Riitasta ja laittaa elämänsä järjestykseen. Lapset ovat hänelle kaikki kaikessa. Mies haluaisi vain uuden mahdollisuuden. Tässä ne nyyhkytykset ja raukkaparan tarina.

Kun sosiaalitoimiston täti ja setä kävivät meillä kotona jututtamassa lapsia tapahtuneen jälkeen, tyttäreni käytti samoja sanoja. Riitta on ilkeä. Riitta huutaa ja kiusaa. Riitta ei ole kiva.

Ottaen huomioon tänä marraskuisena päivänä vallitsevan tilanteen, olen erittäin iloinen siitä, että mies kävi sosiaalitoimistossa tuoreeltaan puhumassa näistä asioista ja kertomassa omin sanoin, millainen ihminen Riitta on. Tokikaan suhde ei tuohon päättynyt. Alle kuukauden päästä Riitta oli takaisin kuvioissa. Sitten taas erottiin ja palattiin yhteen. Lokakuun alkupuolella pariskunta Turhapuro meni naimisiin. Mikään järki maailmassa ei puolla sitä, että oikeudenkäynnissä voisi käydä minun tai lasten kannalta mitenkään muuten kuin hyvin. Silti se pelottaa ja ahdistaa minua jo nyt.