Blogin ajatuskin oli alunperin lähinnä sanoittaa omia tunteintani. Kuin päiväkirja. Purkaa paperille, näytölle, paha olo ja ahdistus, jotta ajatus selkenee ja asiat saavat mittasuhteensa. Siitä on ollut apua. Muisti tekee muistojen työtä, aika haalistaa ja parantaa.

Surullista kuitenkin, kun äsken pysähdyin asiaa miettimään. Elämässäni on tapahtunut ja tapahtuu paljon muitakin asioita. Siitä huolimatta, että erosta tulee kohta kolme vuotta, mies kuitenkin hallitsee edelleen enemmän tai vähemmän elämääni, ajatuksiani ja tunteitani. Olen hirvittävän onnellisessa asemassa siksi, että Sami jaksaa sitä. Jaksaa kuunnella vuodatukseni ja purkaukseni, ääneen lukemani hullun lähettämät tekstiviestit, joissa suolletaan kauheaa tekstiä ja oksennetaan oma paha olo toisen ihmisen päälle. Elämässäni on kuitenkin paljon muutakin. Hyvää ja kaunista.

Itsesasiassa entinen mieheni on varmasti minulle kateellinen. Tosi kateellinen. Hän on luonteeltaan muutenkin ollut aina kateellinen kaikille ihmisille, joilla menee vähääkään paremmin kuin hänellä. Hänellä on tapana vähätellä muiden saavutuksia juurikin tuon kateuden takia. Toisaalta hän nauttii silmittömästi muiden epäonnistumisista ja siitä, että aina löytyy joku, jolla menee vielä huonommin.

Muistanette, kun kerroin ottaneeni ison riskin ja ostin valtavan talon. Otin järjettömän velan vastattavakseni ja aloin yksin asumaan omakotitaloa. Maksoin exälle huomattavan määrän rahaa. Tänä päivänä, koska hän ei ole edelleenkään saanut kaikkia yhtiöiden ja omia osoitteetaan muutettua oikeiksi, minulle tulee yhä satunnaisesti hänelle kuuluvaa postia. Monesti epähuomiossa olen aukonut kirjekuoret ja alkanut lukemaan ennen kuin olen havainnut, että en ole oikea vastaanottaja. Kirjeitä tulee perintäyhtiöistä, ulosottovirastosta, maksukehoituksia ja -muistutuksia. Protestilistaa tutkiessa käy ilmi, että mies on todella sotkenut myös raha-asiansa. Toisaalta en ihmettele sitä yhtään. Hänellä on yhä olemassa hullu haave rikastumisesta, mutta hänellä ei ole vähääkään taloudellista taitoa laskea kannattavuutta tai arvoida ajan ja työn määrää realistisesti. Lopputulos on tämä. Ulkopuoliselle hän ei voi töihin mennä - täysin mahdoton ajatus ottaa käskyjä vastaan muilta tai kulkea kellon mukaan. Kaikki pitää saada tehdä kuten itse haluaa. Huippubisnekset näyttätäv kaatuneen omaan mahdottomuuteensa. Yksi konkurssi näkyy tulleen tässä välissä.

Olen ilkeä, mutta koen, että kaiken sen jälkeen, mitä mies on minulle tehnyt, minulla on siihen oikeus. Olen vahingoniloinen. Ajattelen todella monesti karmaa. Että se on sittenkin olemassa. Että mies todella saa ansionsa mukaan. Jo vuosia sitten minä varoitin häntä erinäisistä yrityskuvioista - en suosittele - ei tule kannattamaan - laskelmat osoittavat, että tuo ei pääty hyvin. Hän ei tietenkään uskonut. Nyt voin todeta, että olin oikeassa. Miehen elämä on yhtä kaaosta ja kaikki menee ulosottoon. Silti ulospäin pitää pitää pystyssä kulissia menestyvästä, pärjäävästä ihmisestä jolla ei ole hätä päivää.

Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, kateuteen. Mies on kateellinen minulle, ihan taatusti. Minulla on hyvä ja toimiva parisuhde. Olen onnellisesti naimisissa komean ja menestyvän ihmisen kanssa, jonka kanssa harrastan yhdessä urheilua - meillä on aidosti yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Versus: mies ei suostunut koskaan lähtemään kanssani edes kävelylle, enkä kyllä vuosiin enää edes pyytänyt. Hän on keski-ikäinen, lihava ja lyhyt. Lyhyisiin miehiin ei muuten kannata luottaa, niillä on aivot liian lähellä persettä. Sami on hyvin palkatussa työssä ja tienaa hyvin - ilman riskiä, mikä yrittämiseen liittyy. Itseassa varmasti paremmin kuin mies ikinä yrittäjävuosinaan. Minä sanoin itseni irti helmikuussa ja vaihdoin työpaikkaa. Uudessa työpaikassa olin kaksi kuukautta kunnes sain ylennyksen päälliköksi. Ex tietää sen. Hän varmasti laskee mielessään, mikä minun bruttopalkkani on, mikä Samin palkka on, paljonko tienaamme yhdessä. Hän tietää varmasti senkin (lapsethan kertovat), että teen useamman päivän viikossa töitä kotoa käsin. Varmasti vielä kahta raivostuttavampaa. Saan hyvää palkkaa liikahtamatta minnekään. Minä, heikkolahjainen ja huonopalkkainen sihteeri, josta ei ole mihinkään.

Olen miettinyt paljon sitä, miksi mies aina moitti minun töitäni ja osaamistani. Joskus kun esikoisen jälkeen menin töihin uuteen työpaikkaan ja sain siellä esimieheltäni kiitosta siitä, että olen omalla alallani huippulahjakkuus ja tehokkudessani vailla vertaa, aloin vasta miettiä, että olenko oikeasti keskivertoa parempi siinä mitä teen. Kun aloin saada ylennyksiä ja vaatimampia tehtäviä, mies kotona vain valitti, että teen liikaa töitä. Tänä kesänä kun sain päällikön paikan, Sami oli puolestani valtavan iloinen. Hän oli minusta ylpeä ja sanoi sen suoraan. Hän sanoi suoraan, että olen varmasti tosi lahjakas siinä, mitä teen, kun sain noin nopeasti ylennyksen ja roiman palkankorotuksen. Että työnantaja haluaa pitää minusta kiinni. Sami on kertonut siitä myöskin omille ystävilleen ja sukulaisilleen -ylpeydellä, miten viisas ja menestyvä vaimo hänellä on.

Exä sen sijaan. Ei kai tästä ole aikaa kuin kolmisen viikkoa, kun hän tekstiviestitse uhkaili minua. Viestissä kerrottiin selkeästi, miten hänen olisi syytä ottaa yhteyttä työnantajaani ja kertoa, millaisen hullun petturin ovat työsuhteeseen ottaneet. Olen kertonut entisestä miehestäni ja raskaasta arjestani esimiehelleni jo keväällä. Oli oikeastaan pakko, kun lapset muuttivat kokonaan luokseni asumaan ja lasten hakeminen ja vieminen on kuitenkin aikataulutettua ja vaikutaa töiden järjestelyihin. Jälkikäteen ajatellen, hyvä, että olen kertonut. Ja kerroin tuosta viestistäkin. Että jos tällainen puhelu joskus tulee, niin se on hullun tekosia. Toisaalta myös toivon, että ex sen tekisi. Sen jälkeen hän ylittäisi sellaisen rajan, että menisin asian kanssa poliisilaitokselle.

Elämä on tosiaankin varjoa ja valoa, kuten Teräsniskan Suvi laulaa. Ei pelkkää murhetta exän kiusaamisen ja painostuksen varjossa, mutta oma elämä jää siinä kyllä toisinaan sivurooliin. Pitäisi osata iloita ylennyksistä, ihanasta avioliitosta, hyvästä terveydestä ja harrastuksista. Olen hyvässä kunnossa! Ehkä paremmassa kuin koskaan. Heinäkuussa kävin iltalenkillä, ja kun tossu oli kevyt, juoksin suunnittelematta 20 kilometriä. En varmasti ole juossut sellaista matkaa viiteentoista vuoteen. Ja se tuntui hyvältä. Lapset ovat terveitä ja ihania. Arki rullaa ja elämä soljuu. Kaikki olisi oikeastaan ihan liian täydellistä, ellei ex jatkuvasti sotkisi pakkaa ja kiusaisi.

Olen ottanut itselleni tavoitteen. En vastaa mihinkään asiattomiin viesteihin mitään. Toimin näin ainakin kolme kuukautta. Sen jälkeen menen poliisilaitokselle, jos toiminta jatkuu. Haen Hullulle lähestymiskieltoa.

Harmaan pilven kultareunat ja positivinen ajattelu kuitenkin. Ilman kaikkia niitä vuosia, joita elin tuon mielisairaan ihmisen kanssa, ilman kaikkea sitä lytistämistä, haukkua, kylmyyttä ja pelkoa, en olisi se ihminen joka tänä päivänä olen. Tarkoitan sillä sitä, että osaan arvostaa Samia ja meidän suhdetta hirvittävän paljon. Ihan jumalattomasti, en osaa sitä edes sanoin kuvitella. Osaan arvostaa niin arkisia asioita. Sami syö tekemääni ruokaa ja kiittää siitä! Sami osallistuu kotitöihin. Sami tervehtii tullessaan eikä katoa minnekään kertomatta, mihin on menossa. Sami soittaa ja kysyy, onko kaikki hyvin, jos on huolissaan minusta. Sami halaa, pussaa, paijaa. Hän rakastaa minua. Sellaisella tavalla, joka on normaali. Ex ei koskaan rakastanut minua. Narsisti ei kykene rakastamaan. Hän pelkää yksinäisyyttä ja jätetyksi tulemista kuollakseen, mutta ei rakasta. Hän haluaa hyötyä ihmisistä. Hän hallitsee ihmisiä pelolla.

Samin rakkaus on korjannut minua. Muuttanut minua ehjemäksi. Paremmaksi ihmiseksi ja kohti sitä naista, joka olin ennen - silloin kun luotin ihmisiin. Ennen kuin minun oli pakko hyökätä puolustukseksi koko ajan.

Olen onnellinen. Kaikista parasta on kuitenkin se, ja tämä on tapahtunut vasta parin viikon aikana, että tänä Armon Päivänä 10. marraskuuta vuonna 2017, minä en enää pelkää. Ex ei voi tehdä mitään sellaista, joka oikeasti pilaisi minun elämäni. Hän ei voi viedä minulta lapsiani. Hän ei voi viedä minulta kotiani. Hän ei voi viedä minulta rakkautta eikä Samia. Hän ei voi viedä työtäni. Järjellä ajatellen, minulla ei ole mitään syytä pelätä.

Hyvää viikonloppua kaikille. Arvostakaa arkeanne. Tasaista, tylsää, väritöntä elämäänne. Pitäkää huolta kumppanistanne. Kertokaa rakkaudesta, puhukaa. Arjen pieniä tekojakin suorittakaa. Elämä on lyhyt. Ja liian monia asioita osaa arvostaa ja kaivata vasta siinä vaiheessa, kun niitä ei enää ole.