Olen ollut kyynärpäitä myöten töissä kiinni, mikä on ollut armeliasta, koska en ole ehtinyt uppoutua liiaksi muistojen mereen.

Olen harhautunut edellisissä kirjoitelmissa muistelemaan jotain satunnaista tapahtumaa parisuhteen vuosien varrelta. Tarkoitus on ollut jo pitkään kirjoittaa kuitenkin siitä käännekohdasta, mikä lopulta siirsi harson pois silmien edestä ja näytti raadollisen todellisuuden.

Olin varannut meille syksyllä jokavuotisen perheloman johonkin mukavaan aurinkoiseen kohteeseen. Kuten aina aiemminkin, kriteerit olivat samat: lyhyet lennot, lapsiystävällinen hotelli, jossa lapsille soveltuvia altaita, lyhyt matka hotellilta rannalle ja riittävän lämmintä kohteessa. Reissut perheen kera olivat aina viikon mittaisia. Miehen hermo ei olisi kestänyt enempää lomailua, vaikka lasten kanssa touhutessa ainakaan minä en voi puhua varsinaisesta rannalla lekottelusta.

Minä toki olin hoitanut kaiken kohteen valinnasta sen varaamiseen ja maksamiseen. Muistan sosiaalisen median päivitykseni. Aamulla piti lähteä ajamaan viimeistään kuudelta. Otin kuvan vahvasta, hoikasta käsivarrestani ja kirjoitin: Jos tarvitset johonkin miestä, voit aina pyytää vahvaa naista. Mies ei ole koskaan ollut missään sosiaalisessa mediassa. Tosiasiallinen syy on se, että hän ei ole riittävän näppärä tietotekniikan kanssa ja kirjoitustaitokin on aika huono. Hänen oma selityksensä on se, että se on lapsellista eikä hänellä ole tarvetta juoruilla omia asioitaan julkisesti muille. Minä tietenkin olin lapsellinen ja sain säännöllisesti kuulla siitä ja tästä, mitä olin esim. Facebookiin päivittänyt, kun joku yhteinen tuttava oli hänelle asiasta maininnut. Koskaan, ikinä, en ole päivittänyt – enkä päivitä – yhtään meidän repiviin riitoihin, helvetilliseen parisuhteeseen tai muihin ongelmiin viittaavia asioita. Leikkimielisiä letkautuksia korkeintaan.

Edellä kuvatun tilapäivitykseni taustatarina on se, että minä tulin töistä aiemmin ja hain lapset noin klo 15, jotta ehdin pakata. Siivosin kämpän, pakkasin lapsille ja aikuiselle kaiken tarvittavan kahden viikon reissua (viikko auringossa, toinen puoli sukulaisissa toisaalla) varten, joka ulottui myös yli Joulun. Näin ollen pakkasin myös lahjat, vaatteet Suomen talveen, juhlavaatteet… Tavaraa oli paljon. Aina (aina!) aiempina vuosina olin pakannut myös miehen tavarat. Aina. Tänä vuonna kaikki oli toisin. Laitoin paikkoja kuntoon kotona reissua varten ja kun mies vihdoin tuli kotiin noin klo 21, olin juuri menossa saunaan saatuani lapset nukkumaan. Silloin laitoin sen päivitykseni. Ja kerroin miehelle, että hän voisi vapaasti pakata omat tavaransa, matkalaukku oli makuuhuoneessa valmiina.

Hän pakkasi. Kolme paitaa ja kahdet housut. Hämmästelin saunasta tultuani, eikö hän aio shortseja ja uikkareitakaan ottaa. Siellä on kuulemma kylmä tähän aikaan vuodesta, eikä hän muutenkaan aikoisi uida. Minua vitutti, kuten tavanomaista. Mies oli tavanomaisen pessimistinen, pahantuulinen, hapan. Kuin mariseva pikkulapsi. Minä olin hoitanut kutakuinkin kaiken valmiiksi ja hän vain narisi. Kohteessa piti olla säätiedotusten mukaan noin 25 astetta lämmintä. Käsittääkseni se on riittävän lämmintä. Minä olin valinnut typerän kohteen, jossa ei edes shortseissa tarkenisi, parasta ottaa villapaitoja vain mukaan.

Purin hammasta ja nielin kiukkuni. Pakkasin miehelle kesävaatteita. Olin jankuttanut ainakin kaksi viikkoa ennen matkaa, että kävisi parturissa ja ajaisi joskus partansa. Ei mitään vaikutusta. Lomakuvia jälkikäteen katsellessa minua on huvittanut. Olemme oikeasti kuin joku päivänsäde ja menninkäinen. Kaksi täysin erilaista ihmistä ulkoisesti ja sisäisesti kuin pudotettu jostain taivaasta samaan kuvaan. Ei mitään tarttumapintaa. Ei mitään yhteistä.

Lentomatka sujui kutakuinkin ongelmitta. Esikoisen korviin kävi laskeutuminen. Koneessa syötiin se mitä syötiin. Taidettiin juoda yhdet oluetkin. Lapset söi pussitolkulla kaikkea vähemmän järkevää, pääasia, että viihtyivät.

 

Päästyämme kohteeseen purimme pikaisesti matkalaukut ja suuntasimme lasten kera allasalueelle. Mies haki kaikille juomat allasbaarista, All Inclusivena oli tämäkin matka ostettu. Minä menin lasten kanssa veteen. Ei ollut kuuma, mutta eipä ollut kylmäkään. Altaan vesi oli mukavan lämmintä. Lapset leikkivät ja loiskuttivat. Mies istui altaan reunalla aurinkotuolissa t-paita ja shortsit jalassa (niin, minun pakkaamiani vaatteita, joita ei olisi edes tarvinut) ja räpläsi kännykkää. Karjui sitten lapsille, ettei ole pakko loiskia, ettei hänellä vaatteet kastu. Minun mitta alkoi olla ihan täynnä. Reunalta läikkyi jo yli. Tiuskaisin, että hänen on varmaan syytä siirtyä kauemmas altaan reunasta, jos ei halua kastua eikä riisua vaatteita vähemmäksi. Sain tietenkin, heti perään, kipakan palautteen siitä, miten on niin kylmä, ettei voisi edes harkita riisumista ja pitää katsoa sitä ja tätä netistä.

Koko loma oli yhtä helvettiä ja toistui saman kaavan mukaan. Minä touhusin lasten kanssa rannalla, altaalla, vesipuistossa, eläinpuistossa. MInä ajattelin, että loma oli lapsia varten ja oli pääasia, että lapset viihtyivät. Pääosin ne viihtyivätkin. En muista, että lasten kanssa olisi ollut mitään ongelmia tai tapaturman poikasia. Mies kulki matkassa kuin joku kuljettaja, ja räpelöi kännykkäänsä. Koko loman aikana hän ei voinut riisua shortsejaan. Kahlasi kyllä merivedessä esikoisen kanssa ja kasteli mieluummin vaatteensa kuin riisui. Kolmantena päivänä puhtaat vaatteet loppuivat. Neljäntenä päivänä sanoin, että hänen olisi syytä ostaa uusia paitoja, koska paidat haisivat hielle. Se on muuten yksi ensimmäisiä asioista, joita miehessä ihmettelin jo suhteen alkuaikoina ja josta huomautin usein. Hän ei käyttänyt koskaan deoroanttia. Hän haisi usein voimakkaasti hielle, saattoi pitää samoja likaisia, haisevia vaatteita monta päivää. Jos huomautin asiasta, hän vakuutti, ettei hikoillut koskaan eikä todellakaan haissut hielle. Kaikkeen tottuu, tosiaan…

Vuokrattiin auto yhtenä päivänä. Kaikki illat oli toistuneet saman kaavan mukaan. Minä ja lapset nukuttiin isossa parisängyssä. Mies lähti meidän nukkumaan menon maissa hotellin baariin parille ja tuli jonkun tunnin päästä takaisin. Autolla käytiin toisessa kaupungissa. Ajettiin vuoriston läpi. Huimia maisemia. Pilvet alapuolella, upea auringonlasku. Olen katsonut niitä kuvia monta kertaa jälkikäteen. Sinä päivänä minä tosiaan kävin varmasti taivaassa. Kaksi päivää sen jälkeen kaikki oli kristallinkirkasta ja selkeää. Päätin silti odottaa, että päästään kotiin. En halunnut pilata koko perhelomaa. Minulla kun oli tapana aina pilata kaikki muutenkin.

Viimeisenä iltana miehen baarireissu venähti. Tietenkin. Oli All Inclusive maksettu, niin totta kai se piti viinaa vetää kahdella kädellä, että tulee käytetyksi kunnolla. Heräsin yöllä kahdesti, kun hän kävi hakemassa huoneesta lisää käteistä. Kolina oli melkoinen.

Kolmannen kerran herätessäni hän tulikin jo takaisin pysyvästi. Kello oli neljä aamuyöstä. Hän puhui puhelimessa. Minä jäin kuuntelemaan puhelua. Sitä yötä ja puhelua en unohda ikinä.