Tuosta kesäkuun päivästä on kulunut kohta aika tarkalleen 7 kuukautta. Sen päivän jälkeen on tapahtunut niin uskomattomia asioita, että niitä on varmasti vaikea uskoa todeksi.

Olin kesälomalla. Pakkasin miehen tavaroita laatikoihin, vaatteita jätesäkkeihin. Tunsin kummallista surua ja luopumisen tuskaa ja kuitenkin samaan aikaan hirvittävän suurta iloa ja helpotusta. Ero tuntui sujuvan mutkattomasti. Hevoset oli liki naapurissa kesälaitumella, kanat kaakatti pihalla. Lapset oli lomalla, minä olin lomalla.

Jälkikäteen ajatellen mies luuli, ihan vilpittömästi luuli, että tämä on vain joku testi ja hetkellinen asumusero. Se selittää täysin hänen käytöksensä, joka oli oikeinkin kypsää, järkevää ja aikuista. Hän luuli todella, että otan hänet vielä takaisin!

Hän lähetteli minulle viestejä, joiden sävy oli hyvin pahoitteleva, anteeksipyytävä, pettynyt. Kertoi, ettei saa öisin nukutuksi, kun miettii kaikkea. Oltiin ihan puheväleissä. Kun vein lapset hänen luokseen, hän tarjosi kahvia ja istuttiin alas ja vaihdettiin jokunen sana. Se tuntui hyvälle. Kaikesta kokemastani huolimatta tunsin surua ja säälin häntä. En kuitenkaan harkinnut edes hetkellisesti, että ottaisin hänet takaisin. En kertaakaan.

Poika ei ollut asiasta millänsäkään. Hänestä oli lähinnä jännää, että oli kaksi kotia. Tyttö otti asian raskaammin, pieni kun vielä oli. Reilu kolmivuotiaan maailmaan moinen muutos on iso asia. Lapset oli juhannuksen isällään. Minä olin yksin kotona. Pakkasin lapsille reput, vein isälleen, annoin suukot. Ajoin kotiin ja itkin. En ollut ikinä ollut sillä tavalla erossa lapsistani. Kaikilla lomilla olivat mukana. MInä olin aina kotona lasten kanssa. Pyörin valtavassa talossa kuin orpo piru. Siivosin lasten huoneen, järjestelin kaappeja joissa oli yllättäen tyhjiä hyllyjä. Lämmitin rantasaunan. Join kylmän oluen kuumilla lauteilla ja yritin pestä pahaa oloani pois kuin vimmattu.

 

Heti arkena aloin järjestelemään käytännön asioita. Soitin pankkiin. Kaikki pomot oli pienestä konttorista kesälomalla heinäkuun loppuun asti. Laina-asiaan voitaisiin palata vasta silloin. MIehen kanssa tehtiin paperi lasten elatuksesta ja tapaamisista. Hän vaati, että lapset on joka toinen viikko hänen luonaan ja yhteishuoltajuus on saatava. Suostuin tietenkin, olivathan ne hänen lapsiaan. Samalla ihmettelin suuresti, mistä hän oli yllättäen löytänyt oman sisäisen isänsä, koska tähän asti lasten kanssa ajan viettäminen ei ollut kiinnostanut häntä vähääkään. Jossain syvällä sisimmässä soi pieni pelko siitä, että tämä oli valtapeliä - keino kiusata ja kontrolloida minua. Pyrin olemaan tyyni ja järkevä.

Kesäkuun 25. päivä mies tuli hakemaan autotallista työkalujaan yms. Olin juuri tulossa suihkusta, kun hän juoksi sisälle ja huusi kuin heikkopäinen, että  yritänkö räjäyttää koko talon ilmaan. Kattila kuulemma kiehui. Juoksin alastomana pitkin taloa ja käänsin kaikki hanat täysille laskemaan kuumaa vettä ulos. En muista juurikaan miehen sanoista paljon, mutta sen muistan, kun hän karjui, että minä en pärjää tässä talossa edes viikkoa ilman miestä. Sain raivokohtauksen. Tein hänelle harvinaisen selväksi, että sikäli kun asia todella näin on, niin minä ryhdyn asian suhteen välittömästi tarvittaviin toimenpiteisiin.

Laitoin Karille viestin, että lähdetäänkö kesäkuun viimeinen viikonloppu naapurikaupunkiin tivoliin lasten kanssa. Hän voisi ottaa oman kouluikäisen tyttärensä mukaan. Näin tehtiin. Kerroin tutuille ja ystäville suunnitelmistani.

Tivolipäivä oli helteinen. Lapset nautti sydämensä kyllyydestä. Vempeleitä, vitkuttimia, limsaa, hattaroita, jäätelöä. Päivä kääntyi illaksi uskomattoman nopeasti.

Päällimmäinen muisto tuosta päivästä on, kun jototin meille juotavaa ja tulin takaisin. Poika oli kiepsahtanut Karin kaulaan ja mies oli selvästi hämmästyneen näköinen. Niin olin minäkin. Ei hän toki mikään ujo eikä pidättyväinen lapsi ollut, mutta en ollut koskaan aiemmin nähnyt hänen halaavan vierasta miestä.

Olin sataprosenttisen varma, että entinen mieheni tenttaisi lapsia tivolireissusta. En ollut lainkaan pahoillani. Toivoin, että lapset kertoisivat, että tapasimme tivolissa tuttuja ja vietimme hauskan päivän.

Lapset kertoivat miehen luona tietenkin asiasta. Pienessä pitäjässä ei menisi kauaakaan, että entinen mieheni osaisi yhdistää nimen ja ihmisen. Minulla oli outo olo, kummallinen voitonriemu. Minäpä näytän, että hän oli väärässä. Että kyllä vain tällaisen "ruman, tyhmän ja lihavan läskiperseen" joku huolii. Samana viikonloppuna entinen mieheni laittoi minulle omituisia viestejä. Mm. että menisinkö hänen luokseen yökyläään. Voisiko hän tulla minun kotiini pesemään pyykkiä. Mentäisiinkö koko porukka lasten kanssa ulkomaille. En vastannut mitään. Minulle alkoi valjeta, että hän tosiaan kuvitteli pääsevänsä takaisin siihen elämään, mitä pitkään elimme. Minä taas olin valmis kuolemaan ennemmin nälkään ja kurjuuteen kuin ottamaan miehen takaisin.

Se, mitä heinäkuun alun jälkeen seuraavan kahden kuukauden aikana tapahtui, on uskomatonta.

Sen lisäksi, että minulla oli järjesteltävänä hirvittävä määrä käytännön asioita, joista suuri osa liittyi rahaan (lasten elatus, tapaamiset, talo, laina, polttopuut talveksi, hevoset) koko helveti kesä meni uskomattoman pelon ja ahdistuksen vallassa. Siitä exä piti huolen.